Julkaistu: 17.06.2020

Vuosi on pian puolimatkassa, joten alkuun lyhyt välitilinpäätös: Erittäin poikkeuksellisesta koronakeväästä huolimatta olemme pärjänneet yllättävän hyvin. Parin tuotesarjan myyntiä poikkeustilanne on heikentänyt, mutta muuten asiat ovat vähintäänkin OK.

Kesälomien aika on käsillä. Olemme valmistautuneet lomakauteen hyvin, ja voimme luottavaisesti lomailla, sillä syksylläkin töitä riittää. Tulevaisuus näyttää valoisalta.

Monien mielestä koronasta puhutaan ja kirjoitetaan aivan liikaa. Haluan kuitenkin sanoa aiheesta muutaman sanan.

Nyt kun Suomikin on monessa mielessä avautunut ja siirtynyt lähes normaaliin elämään, kannattaa muistaa, että virus ei ole kadonnut mihinkään. Vaara ei ole ohi. Toivottavasti me kaikki maltamme edelleen olla varovaisia ja huolellisia. Noudattakaamme viranomaisten suosituksia, jotta tilanne pysyy myös tulevaisuudessa hallinnassa ja mahdollisimman turvallisena. Koronan takia ei kannata pelätä liikaa, mutta ei sitä sovi vielä unohtaakaan.

Haluan jälleen lämpimästi kiittää kaikkia työntekijöitämme, jotka ovat pystyneet näinä vaikeina aikoina säilyttämään hyvän motivaation ja tuottavan työskentelykyvyn.

Ennen kaikkea toivotan kaikille hyvää ja mahdollisimman rentouttavaa kesää! Vaikka Pori Jazzia ei tänä kesänä järjestetä, toivottavasti kaikki keksivät juuri itselleen parhaat mahdolliset rentoutumiskeinot. Nautitaan kesästä!

Ps. Fuusiomme etenee ja ensi vuonna olemme Harju Elekter Oy. Kerromme aiheesta lisää syksyllä.

Jan Osa
Toimitusjohtaja