Julkaistu: 28.10.2019

Kari Aarniomäen seuraava vastuualue on muuntamopuolen liiketoiminta

Kari Aarniomäki on työskennellyt Satmaticin palveluksessa toistakymmentä vuotta erittäin monipuolisissa ja vaihtelevissa tehtävissä. Vuodenvaihteessa hänen vastuulleen siirtyy koko muuntamopuolen liiketoiminta, kun Aimo Laihomäki jää eläkkeelle.

Aimo Laihomäen haastattelun voit lukea seuraavasta Satsista, tässä tarinassa tutustumme Kari Aarniomäkeen. Luokaamme alkuun nopea vilkaisu hänen uraansa ennen Satmaticia.

– Olen ollut tavalla tai toisella sähkökeskusten kanssa tekemisissä läpi koko työurani, kertoo Vaasan teknillisestä koulusta sähkövoimateknikoksi vuonna 1985 valmistunut Aarniomäki.

Valmistumisensa jälkeen tuore sähkövoimateknikko työskenteli muutaman vuoden Oy Strömberg Ab:n palveluksessa laivakojeistojen työnsuunnittelijana ja pienjännitekeskusten työnjohtajana. Sen jälkeen tie vei 15 vuodeksi Urho Tuominen Oy:n leipiin. UTUlla hän toimi pari vuotta työnjohtajana ja 13 vuotta pienjännitekeskusten suunnittelijana. Työn ohessa hän opiskeli SAMKissa teknikosta insinööriksi.

Vielä ennen Satmatic-uraa Aarniomäki ehti työskennellä nelisen vuotta Outokumpu Technology Oy:n eli nykyisen Outotecin palveluksessa pääasiassa pääkaupunkiseudulla – muutaman kuukauden Kazakstanissakin.

Keravalta Ulvilaan

Satmatic-taipaleensa Kari Aarniomäki aloitti syyskuussa 2006 Keravalla.

– Satmatic oli juuri ostanut Keravan yksikön, jossa aloitin projektipäällikkönä. Tehtäviini kuuluivat muun muassa ostot ja tuotannonohjaus. Seuraavana vuonna siirryin yksikönpäälliköksi, jolloin hoidin pääasiassa myyntipuolta.

Kesällä 2008 kävi kutsu talon sisällä Keravalta Ulvilaan.

– Täällä Ulvilassa hoidin ensimmäiset viitisen vuotta tuotantojohtajan töitä ja vedin 50 hengen porukkaa. Myös työsuojeluasiat ja suojelupäällikkönä toimiminen kuuluivat toimenkuvaani.

– Noihin aikoihin suoritin myös tutkinnon, jonka jälkeen sain S1-pätevyydet eli oikeuden toimia sähkötöiden johtajana. Sähkötöiden johtaja -titteli onkin sitten ”roikkunut mukana” siitä lähtien. Se tarkoittaa käytännössä vastuuta niistä sähkötöihin liittyvistä asioista, jotka tapahtuvat talon ulkopuolella.

– Eli kun asentajat työskentelevät tuolla jossain teollisuuden sähkötiloissa, vastaan töiden turvallisuudesta ja asentajien riittävästä ammattitaidosta. Kerran vuodessa olen käynyt sähkötöiden johtajille suunnitelluilla kurssipäivillä, joilla kerrataan turvallisuusasioita.

Tuotantojohtajasta kokonaisprojektien myyntipäälliköksi

Viisivuotisen tuotantojohtajuuden jälkeen työnkuva vaihtui jälleen. Oli aika siirtyä jo Keravan-ajoista tuttuihin myyntitöihin – sähkötöiden johtajan työt toki kuuluivat yhä repertuaariin.

– Myyntipäällikkönä kontollani oli alussa jonkin aikaa muun muassa latausrasioita ja paljon muuta, mutta aika pian toimenkuva tarkentui kokonaisprojekteihin. Viime vuodet työni on liittynyt pääasiassa siihen, kun myymme teollisuudelle sähkökeskukset, kiskosillat, muuntajat ynnä muut ja kaikki kohteessa paikalleen asennettuina.

– Näitä kokonaisprojektitöitä olen tehnyt näihin päiviin asti. Viime viikkoina puistomuuntamot ovat tulleet siihen rinnalle, kun olen alkanut valmistautua muuntamopuolen kokonaisvastuun ottamiseen. Juuri nyt työlistallani muuntamot ja projektit ovat aika lailla 50 - 50.

Projektitöistä muuntamobisnekseen

Uutta tehtävää koko muuntamotoiminnasta vastaavana Kari Aarniomäki odottaa positiivisin mielin.

– Tulevat työt ovat varmasti taas mukavaa vaihtelua melko kiireisten projektien jälkeen. Edessä saattaa olla jopa hieman rauhallisempiakin hetkiä. Kyllä se aina piristää, kun työnkuvat vaihtuvat.

– Toiminta-alue laajenee reilusti. Projektitöissä pääpaino on ollut Satakunnassa, muuntamobisnestä tehdään laajasti pitkin Suomea. Uutta opittavaa on taas luvassa. Vie aikansa, että oppii tuntemaan ihmisiä. Satakuntalaisiin teollisuuden ammattilaisiin ehdinkin tutustua jo melko kattavasti.

Kari Aarniomäki on viihtynyt hyvin Satmaticin palveluksessa vaihtelevissa tehtävissään.

– Toimitusjohtajakin on pari kertaa vaihtunut, mutta tekemisen kulttuuri ei ole muuttunut. Edelleen pomoa pystyy lähestymään asiassa kuin asiassa ja hommat hoituvat.

– Satmaticilla on varmasti hyvä tulevaisuus edessä. Totta kai maailman tilanne vaikuttaa, kun suuri osa tuotteistamme, etenkin sähkökeskuksista, menee vähintään välillisesti ulkomaille. Kotimaisessa puistomuuntamobisneksessä taas verkkoyhtiöiden pitkän tähtäimen maakaapelointityöt tuovat ennustettavaa turvaa.

Lentopalloa ja kuntopiirejä

Lopuksi muutamat sanat tämän tarinan päähenkilön työn ulkopuolisesta elämästä. Semmoistakin kuulemma on…

– Minulla on vanha kotipaikka Merikarvialla. Siellä riittää kesäisin remppaamista. Tähän vuoteen asti olen vuosikymmenet pelannut aktiivisesti lentopalloa. Nyt täytyy jo vähän jarrutella, kun se hyppiminen ei ole enää kovin terveellistä. Muutaman vuoden olen käynyt kansalaisopiston kuntopiireissä.

– Tytär perheineen ”työllistää” myös mukavasti; pari heidän taloaan olen saanut sähköistää, Länsi-Porissa asuva Kari Aarniomäki kertoilee.