Julkaistu: 04.07.2016

UL-keskuksia Ulvilasta Iowaan

 

Tiedotteet 4.7.2016

UL-keskuksia Ulvilasta Iowaan

– Yhteistyö Satmaticin kanssa on helppoa. He ovat kovan luokan ammattilaisia, sanoo Sulbana Oy:n automaatiopäällikkö Rauno Välimäki.

Rauno Välimäki on tehnyt yhteistyötä Satmatcin ammattilaisten kanssa jo noin kaksitoista vuotta. Viimeisin, niin sanottuihin UL-keskuksiin liittyvä yhteistyökuvio on suuntautunut Yhdysvaltain Iowan alueelle.

8-metrinen keskus juustolaan

Ennen kuin paneudumme Iowan projektiin, muutamat sanat Sulbanasta. Sulbana Oy on materiaalinkäsittelyjärjestelmien ammattilainen. Yritys suunnittelee ja toteuttaa asiakaslähtöisiä ratkaisuja erilaisiin materiaalinkäsittelytarpeisiin. Sulbanan oman tuotekehityksen tuloksia ovat esimerkiksi hygieeniset kuljetinjärjestelmät ja juustonvalmistuslaitteet. Yritys myös valmistaa räätälöityjä koneita ja laitteita.

Sulbana Oy:n omistaa sveitsiläinen perheyritys Sulbana AG, joka on arvostettu toimija alalla. Sulbana AG:lla on lisäksi myyntiyhtiöt USA:ssa ja Italiassa. Kokonaisuudessaan konserni työllistää lähes 90 henkilöä. Kauhajoella sijaitseva Sulbana Oy on ryhmän ainoa tuotannollinen yksikkö.

 

Juustonvalmistuslaitteiden ja hygieenisten kuljetinjärjestelmien suunnittelu ja valmistaminen ovat siis Sulbana Oy:n ydintehtäviä. Juuri niissä merkeissä Sulbana ja Satmatic ovat viime aikoina tehneet hyvin tiivistä yhteistyötä. Laitteiden määränpää sijaitsee parin ja puolen tunnin päässä Chicagosta Iowan alueella.

– Satmatic on suunnitellut ja valmistanut meille juustomeijeriin UL-sertifioituja keskuksia. Suurin, moottoriohjaushuoneeseen toimitettu keskus on pituudeltaan noin kahdeksanmetrinen. Lisäksi juustolan alueelle on toimitettu yli kymmenen hieman pienempää Satmatic-keskusta, Rauno Välimäki kertoo.

UL-sertifikaatti takaa laadun

Tämän tarinan tärkeä kirjainyhdistelmä on UL, joka tulee sanoista Underwriters Laboratories. Se taas on yhdysvaltalainen, kansainvälinen testaus- ja sertifiointilaitos. Sen myöntämät UL-sertifikaatit ovat lähes välttämätön pääsyvaatimus USA:n ja Amerikan markkinoilla.

Satmatic päätti taannoin satsata sertifikaatin hankkimiseen suomalaisten kone- ja laitevalmistajien toimitusten lisääntyessä selvästi USA:n alueelle. Tavoite saavutettiin ja sertifikaatti myönnettiin Satmaticille pari vuotta sitten. Siitä lähtien Satmatic on pystynyt suunnittelemaan ja valmistamaan asiakkailleen myös UL-luokiteltuja keskuksia.

EU:n alueella kaikki sähkörakentaminen tehdään tyypillisesti perinteisillä eurooppalaisilla normeilla. Amerikassa on kuitenkin tiettyjä, esimerkiksi mitoituksiin liittyviä vaatimuksia. Myös dokumentaatio on erittäin tarkkaa. Kaikkien tuotteiden pitää olla jäljitettävissä mm. valmistustavan, kohteen ja asiakkaan perusteella.

– On siis erittäin tärkeää, että Satmaticilla on UL-sertifikaatti. Näin tuotteet voidaan valmistaa ilman erillistarkistuksia. Se on suuri etu, Välimäki sanoo.

Luotettava kumppani huolehtii

– Muutenkin tällaisten hygieniasuunniteltujen, ruostumattomasta teräksestä tehtävien UL-keskusten valmistaminen on vaativaa ja tarkkaa työtä. Olemme onnistuneet hyvässä yhteistyössä Satmaticin kanssa tekemään laadukkaita tuotteita.

– Me emme tarvitse omaa henkilökuntaa huolehtimaan keskusten valmistuksesta, vaan luotettava kumppani hoitaa sen puolen. Ja koska Ulvilan ja Kauhajoen välimatkakaan ei ole kovin pitkä, voimme tarvittaessa käydä myös paikan päällä tarkistamassa asioita. Lisäksi käytämme samoja suunnittelujärjestelmiä, mikä sekin sujuvoittaa yhteistyötämme.

– Yhteistyö sujuu ja aikataulut pitävät, kun kumppanimme on varannut riittävästi resursseja. Tässäkin projektissa jouduimme hieman kiirehtimään. Satmaticilla venyttiin ja tehtiin tarvittaessa ylitöitä. Hyvin joustavaa palvelua.

– Erityisen hienoa on, että tuotteet ovat huolella testattuja ja tarkistettuja. Olisi todella kallista ja aikaa vievää, jos joutuisimme korjailemaan tuotteita perillä USA:ssa, Välimäki muistuttaa.

Sulbana Oy palkkasi keväällä muutamia uusia työntekijöitä. Tilausrintamalla näyttää positiiviselta, mikä tietää lisätöitä myös Satmaticin ammattilaisille.

– Kun saamme nyt tämän juustolaprojektin päätökseen, teemme USA:han seuraavan linjan. Satmatic on siinäkin mukana. Sillekin linjalle tulee UL-keskuksia, joten miksipä me ryhtyisimme hyvää ja osaavaa kumppania vaihtamaan, Rauno Välimäki sanoo.

www.sulbana.com/fi

 

Lisätietoja:

Myyntipäällikkö

Jukka Koivula

GSM 0500 533 327

jukka.koivula(at)satmatic.fi