Julkaistu: 16.10.2014

Satmatic Golf 2014
 

Vaikka syksy onkin jo pudottanut lehdet puista ja ruska valtaa maisemaa, voitaneen palata vielä hetkeksi loppukesän lämpöön ja kääntää ajatukset Satmatic Golfiin, joka kisattiin Nakkila Golfissa 8.8.2014.

Kisasää ei tehnyt poikkeusta sääntöön, vaan sadepilvet kiersivät jälleen Nakkilan ja toisaalta ajoittain painostavaksikin yltynyt lämpötila pysyi maltillisena. Harjoituslyöntejä hiottiin jo aamuvarhaisella runsaalla joukolla, jonka jälkeen kokoonnuttiin aamupalapöydän ääreen hankkimaan voimaa pitkään kisaan.

Tänä vuonna luvassa oli jotain ainutkertaista, sillä Nakkila Golfin laajat muutostyöt oli juuri saatu päätökseen ja Golfliiton mittamiehet ilmoittaneet hyväksyntänsä. Vastedes Nakkila Golfissa on tarjolla täysimittainen, 18-väyläinen kenttä. Kirsikkana kakun päällä kenttä avattiin ensimmäistä kertaa Satmaticin kisaa varten ja näin ollen uudelta 1. väylältä lyötiin historiankirjoihin virallinen avauslyönti.

Itse kisa käytiin tasoituksellisena pistebogeynä naisten ja miesten sarjoissa, joiden lisäksi erikoiskilpailuina paras scratch, pisin avaus ja lähimmäs lippua. Miesten sarjan voittoon itsensä löi Jouni Kaukonen tuloksella 40 pistettä. Naisissa pääpalkinnon pokkasi Rea Lehtonen tuloksella 32 pistettä. Paras scratch kirjattiin luvuin 80 niin ikään Jouni Kaukoselle. 

Tulokset naiset

Tulokset miehet

Tulokset joukkue

Scratch

Kiitämme kaikkia osallistumisesta ja ainutlaatuisen kisahengen luomisesta! Ensikesän golfkautta on parempi odotella syksyn viimassa mukavien muistojen lämmittäessä mieltä.

Ensimmäisessä ryhmässä kisan avaukseen valmistautuvat vasemmalta Jouni Kaukonen SKS Mechatronics,

kisan isäntä Simo Puustelli, Andres Allikmäe AS Harju Elekter ja Kari Kaivo-Oja Nordea Suomi.

 

Andres Allikmäe ja kentän avauslyönti