Julkaistu: 12.12.2014

Matkakertomus: Mika Koukun unohtumaton työkeikka Komin tasavallassa!
 

– Tämä oli ehdottomasti haastavin komennus minun työurallani. Reissu oli varsinainen pikkupojan haave, toisaalta siinä todella otettiin miehestä mittaa.

Näin luonnehtii Satmaticin automaatiosuunnittelija Mika Koukku lähes puolentoista kuukauden työkomennustaan Luoteis-Venäjällä, tarkkaan ottaen Komin tasavallan hallinnollisessa keskuksessa ja suurimmassa kaupungissa Syktyvkarissa.

– Aiemmin olen ollut Satmaticin keikoilla muun muassa Kiinassa, Englannissa ja Turkmenistanissa. Nekin olivat erittäin mielenkiintoisia reissuja, mutta kyllä tämä tuorein komennus oli varsinainen kruununjalokivi. Pääsin virittämään suuren sellulinjan moottorit ja nopeussäätäjät. Välillä tuli työskenneltyä jaksamisen äärirajoilla, Mika Koukku kertoo kotonaan Laviassa vajaa viikko reissun jälkeen.

Tuotanto käyntiin etuajassa

Laitetaanpa ensin faktat kohdilleen, ennen kuin päästetään reissumies kertomaan yksityiskohtaisempia kokemuksiaan jaksamisen äärirajoilla työskentelystä ja hienoisista kulttuurieroista.

– Tuotantolaitos, jossa työskentelimme, oli aikoinaan Neuvostoliiton suurin ja komein paperitehdas. Nyt sinne rakennettiin sellukuivain, joka kuivaa ylimääräistä paperimassaa. Satmatic toimitti sinne muun muassa kaksi muuntajaa, 50 moottoria ja kolme pitkää keskusta. Minun tehtäväni oli osallistua näiden käyttöönottoon ja vastata nopeussäätäjien virityksestä.

Mika Koukun työteliäs urakka Syktyvkarissa alkoi 18. elokuuta ja päättyi 4. lokakuuta.

– Asiakkaan tavoitteena oli, että kaikki on valmiina ja tuotanto voi käynnistyä 30. syyskuuta. Loppujen lopuksi saimme tuotannon käyntiin päivän etuajassa.

Kansainvälistä yhteispeliä

Mika Koukku painottaa haastattelun aikana moneen otteeseen kansainvälisen työporukan hyvää yhteistyötä. Työkavereita oli venäläisten ja kahden suomalaisen työntekijän lisäksi muun muassa Itävallasta, Brasiliasta ja Ruotsista. Työkielenä oli englanti, ja venäläiset tulkit olivat tuiki tarpeellisia apureita. 

– Haluan antaa suuren kiitoksen kaikille, jotka minua auttoivat. Vaativa kohde jopa pelotti, että miten tästä selvitään nopeassa aikataulussa. Kaikki sujui lopulta loistavasti hyvässä yhteisymmärryksessä ja hyvällä yhteispelillä.

– Venäläiset työkaverit ymmärsivät minua mainiosti ja sain heiltä muun avun lisäksi paljon hyviä ideoita. Myös Siemensin porukoilta ja Satmaticin työkavereilta kotimaasta sain apua ja tukea. Välillä oli tosi tiukkoja tilanteita, ja tulipa apua pyydettyä yläkerrastakin, kun tuntui, ettei tästä yksin selviä.

Tiukin tilanne tuli erään raskaan työpäivän loppuhetkillä.

– Olin ilmeisesti saanut vieraasta ruuasta vatsapöpön. Fyysiset voimat alkoivat mennä äärirajoille. Kerroin, että minun on pakko päästä hotelliin lepäämään. Onneksi työkaverit ymmärsivät. Hetken kuluttua olinkin jo kyyristyneenä oksentamassa tehtaan lattialle.

– Hetkessä koko tehtaan ensiapuryhmä oli minua auttamassa, ja sain nähdä venäläisen lääkinnän tehokkuuden. He veivät minut työterveysasemalle, missä lääkäri syötti 20 hiilitablettia ja käski mennä hotellille, huilata ja pitää huominen päivä vapaata. Hiilitabletit tekivät tehtävänsä, ja meninhän minä tietenkin taas seuraavana päivänä töihin. Päivän pari oli vähän kuumetta eikä ruoka maistunut muutamaan päivään.

Ystävällistä ja turvallista

Muuten meno olikin sitten mukavampaa. Työt sujuivat, ja ehtipä tarinamme päähenkilö välillä vähän viettää vapaatakin. Tosin sitä vapaata ei kuulemma vietetty perivenäläiseen tapaan.

– Tiukka työreissuhan tämä oli. Vaikka Venäjä on tunnetusti vodkamaa, kirkkaita ei siellä kauheasti näkynyt. Toki jos joku tarjoaa lasillisen, voihan sen ottaa, mutta ei minulle onneksi tuota ongelmaa olla ottamatta. Selvästi asenne on muutenkin Venäjällä kiristynyt, ainakin tämän reissun kokemusten perusteella. Enää ei ole hyväksyttävää, jos kaveri aamulla tuoksuu viinalle. Sellainen pannaan äkkiä verikokeeseen.

Entä tuliko tutustuttua paikallisiin ihmisiin – työkavereiden lisäksi?

– Eipä kovasti, koska kielitaito ei riittänyt. Täytyisi lähteä venäjän kurssille. Jonkin verran kuljin kaupungilla yksinäni. Linja-autoasemallakin ihmiset tulivat juttelemaan. Sen he ymmärsivät, että olen suomalainen, mutta juuri sen pidemmälle emme päässeet, vaikka kovasti yritimme käsilläkin puhua. Kaikki olivat kovin ystävällisiä. Kukaan ei osoittanut mitään sellaista, ettei olisi tykännyt Suomesta ja suomalaisista.

– Kyllä siellä hyvin uskaltaa kulkea. Meillä Suomessa ehkä pelotellaan liikaa Venäjän vaaroista. Minua ei missään vaiheessa pelottanut liikkua siellä. Kun päivällä kulkee ja selvin päin, niin hyvin siellä pärjää. Taksikuskit tietenkin yrittivät parhaansa mukaan rahastaa hiukan ylimääräistä. Varsinkin euroista olivat ruplamaassa kovin kiinnostuneita.

Venäläistä luovuutta

Mika Koukku ehti tutkailla työn ohessa myös suomalaisten ja venäläisten työn tekemisen eroavaisuuksia. 

– Luovuutta heiltä ainakin löytyy! Kun heillä oli jokin tavoite, vaikkapa sovittu päivämäärä, he takuulla keksivät keinon, jolla tavoite saavutetaan. He eivät todellakaan jääneet ihmettelemään.

– He tekevät kaikkensa, että työt saadaan valmiiksi sovittuun aikaan mennessä. Ehkä taustalla on vahva halu miellyttää isompia herroja, lähes hinnalla millä hyvänsä. Vähän siinä saattaa ilmetä koheltamisenkin meininkiä.

Pärjäsinpäs!

– Kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoinen ja unohtumaton reissu. Tarkoitukseni on vielä lähiaikoina mennä pikaisesti käymään siellä hoitamassa parit asiat loppuun.

Mika Koukku tuli ensimmäistä kertaa Satmaticin palvelukseen kaksikymmentä vuotta sitten. Välillä mies on opiskellut ja toiminut yrittäjänäkin, mutta palannut sitten taas takaisin tuttuun yritykseen. Lavialainen hän ollut vuodesta 1995. Kun Koukkua pyytää vielä lopuksi sanomaan jotakin syksyn reissusta, hän palaa vielä kerran saumattomaan yhteispeliin.

– Porukalla veimme tämän urakan maaliin. Kyllä siinä kaveria koeteltiin, että pärjääkö se maailmalla. Mutta pärjäsinpäs!