Julkaistu: 16.10.2014

FAP Automation ja Satmatic – sujuvaa ja rakentavaa yhteistyötä
 

– Yhteistyö Satmaticin kanssa on sujunut hyvin ja rakentavassa hengessä. Yhdessä olemme hakeneet ja löytäneet ratkaisut eteen tulleisiin haasteisiin, kertoo FAP Automation Oy:n myyntipäällikkö Christer Lindqvist.

Ennen kuin Christer Lindqvist kuvailee lähemmin yhteistyön sujuvuutta, kysykäämme Satmaticin Keravan toimipisteessä työskentelevältä myynti-insinööri Tommi Hiltuselta, millaisesta yhteistyöprojektista on kysymys.

– FAP:n projekti on osa Sarlin Furnaces Ab:n toimitusta. Sarlinin toimitus sisältää terästehtaan uunin, johon FAP Automation toimittaa uunin toimintaa säätelevän sähköistyksen ja automaation. Satmatic taas on rakentanut moottorikeskukset ja uunin lämmitystä säätelevät tyristorikeskukset sekä ohjauskotelot kentällä. Loppuasiakkaana on SSAB:n terästehdas Ruotsin Oxelösundissa.

– Satmaticin Keravan toimipisteelle tämä viime toukokuussa aloittamamme urakka on ollut liikevaihdollisesti yksi suurimmista projekteistamme. Me saimme oman osuutemme tehtyä syyskuun puolivälissä. Toki lopullisesti projekti on valmis vasta joulun alla, kun loppuasiakas on saanut koekäyttönsä päätökseen, Tommi Hiltunen selvittää.

Nopeaa reagointia

Teollisuuden automaatiopalveluja tarjoavan FAP Automation Oy:n myyntipäällikkö Christer Lindqvist kertoo, että haasteita riitti, mutta niistä selvittiin sujuvasti porukalla.

– Syöttökiskoston liittäminen pääkytkinkenttään oli varmasti suurin yksittäinen haaste. Muut ovat olleet lähinnä pieniä täsmennyksiä. Kaikki on hoitunut oikein hyvin. Satmaticilla on osaavia ihmisiä laajalla rintamalla. Heidän vahvuuksiaan ovat olleet myös nopea reagointi muutoksiin ja projektin kokonaishallinta.

– Olihan tämä iso projekti. Se sisälsi neljä isompaa keskusta ja kymmenkunta pienkoteloa tai hajautuskeskusta. Teimme periaatteessa samanlaisen toimituksen vuonna 2008, silloinkin Satmaticin kanssa. Nyt toteutimme tämän hivenen eri tekniikalla ja käytimme Profinet-laiteverkkoa, Lindqvist kertoo.

Kuuden vuoden takaisen yhteistyöprojektin hyvät kokemukset olivat luonnollisesti yksi syy, miksi FAP Automation valitsi tälläkin kertaa kumppanikseen Satmaticin.

– Ehdottomasti. Satmatic pystyi toteuttamaan keskukset kilpailukykyiseen hintaan ja toimittamaan samalla myös 49 taajuusmuuttajaa. Edellisessä toimituksessa tilaaja toimitti taajuusmuuttajat, mutta nyt se päätti hankkia myös ne keskusten toimittajalta. Näin vastuu voidaan jakaa selkeämmin, jos tulee esimerkiksi takuuaikaisia ongelmia, Lindqvist selvittää.

Helposti lähes naapurissa

Bisnes on bisnestä ja raha ratkaisee, mutta Christer Lindqvist ei pidä ollenkaan poissuljettuna ajatuksena sitä, että FAP Automation ja Satmatic tekisivät tulevaisuudessakin antoisaa yhteistyötä.

– Kyllä yhteistyö sen verran hyvin kulki. Paikallisuudellakin on meille merkitystä. Satmatic valmisti keskukset Keravalla, lähellä meidän Helsingin päätoimipaikkaamme. Tein useampiakin katselmuksia projektin aikana ja pidimme Keravalla valmistuksen aikaisia palavereita. Kaikki tämä onnistui mukavasti lähes naapurissa. Teetimmepä projektin aikana ”sivutyönä” yhden Orionin lääketehtaalle menneen ohjauskeskuksenkin.

– Jatkuvasti tässä yritetään vääntää lisää kauppaa. Satmatic on varmasti yksi osoite, josta kysymme tekijöitä. Mehän emme itse valmista mitään. Me suunnittelemme ja projektoimme, mutta esimerkiksi keskukset ostamme muilta, sanoo FAP Automation Oy:n myyntipäällikkö Christer Lindqvist.

www.fapautomation.fi

www.sarlin.fi

www.ssab.com

 

Lisätietoja:

Myynti-insinööri

Tommi Hiltunen

GSM 044 5379 858

tommi.hiltunen(at)satmatic.fi