Julkaistu: 16.10.2014

Alihankintamessut Tampereella 16–18.9.2014
 

Satmatic oli mukana Tampereella 16–18.9.2014 järjestetyillä Alihankintamessuilla. Kolmipäiväisen tapahtuman kävijämäärä nousi lähes 17 000 vierailijaan ja näytteilleasettajiakin oli paikalla noin tuhat peräti 21 eri maasta. Messujen pääteemaksi oli valittu tänä vuonna koneenrakennus.

Messuorganisaatio oli tyytyväinen runsaaseen kävijämäärään taloudellisesti haastavina aikoina ja se nähtiin merkkinä yhteisestä halusta nostaa kotimaista alihankintaosaamista maailmankartalle ja osoituksena, että suomalaisilla tuotteilla, tiedoilla ja taidoilla voi todellakin pärjätä myös kovassa ulkomaisessa kilpailussa.

Myös Satmaticin osastolla kävi vilkas kuhina, vaikka moni kävijä kertoi uuden E-hallin vielä hieman vaikeaksi löytää. Pääteemana Satmaticin osastolla esiteltiin sopimusvalmistustoimintaa, jonka merkeissä järjestettiin myös uusien ja olemassa olevien sopimusvalmistusasiakkaiden tapahtuma.

Messuja suunnitellaan ja niihin valmistaudutaan aina pitkään. Onnistumisen tunne tulee kuitenkin vasta tyytyväisten ja iloisten messuvieraiden kohtaamisesta, joten lämmin kiitoksemme kaikille osastollamme vierailleille uusille ja vanhoille tuttaville! 

Alihankintamessut järjestetään seuraavan kerran 15–17.9.2015. Sitä ennen Satmatic on mukana Verkostomessuilla Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa 28–29.1.2015.

Lämmintä syksyä ja messutapaamisiin!